Laatokan saarelta Vänerin rannalle

Oli vuosi 1936. Laatokan saarella syntyi yhteen perheeseen pieni poikalapsi, joka sai nimekseen Toivo. Oliko nimi annettu toivoa paremmasta tulevaisuudesta? Kun Toivo oli vähän yli kolme vuotta, syttyi talvisota. Toivo joutui lähtemään evakkoon vanhempiensa kanssa. Ensin Leppävirralle, josta Toivolla ei ole muistikuvaa ja sitten Kiiminkiin, Oulun pohjoispuolelle. Sieltä Toivo muistaa kun hän oli tätinsä kanssa käsikärrillä hakemassa tavaroita Haukiputaan asemalta. Ja ensikerran näki poroja. Ja että he mamman kanssa soutivat veneellä Kiiminkijoen poikki yhteen puron suistoon, tekivät nuotion ja paistoivat ahvenia. Samoin sen, kun piikatyttö oli lehmiä paimentamassa, niin sonni yllätti heidät ja puski tytön melkein henkihieveriin. Sitten kun Suomi oli vallannut Karjalan takaisin, päätti perhe palata takaisin keväällä 1942 Karjalaan ja kotiinsa Mantsinsaarelle. Ja tästä alkaa Toivon tarina, joka on mielenkiintoine, vaiherikas ja koskettava. Kertoo elämästä ja ajasta joka oli sietämätöntä, tämän päivän silmillä katsottuna. Voi kysyä, mistä riittivät ihmisten voimat? Tämä kirja on pala Suomalaista historiaa, josta löytyy myös ihania muistoja ja suloisia hetkiä.